MerjaNurmi

Mielipidekysymys

Minä olen sitä mieltä, että punainen on kaunis väri. Tykkään vanhanaikaisesta, naudan luilla vä'itettyyn liemeen keitetystä lihasopasta. Asuisin mieluummin pienessä kaupungissa kuin maaseudulla. Nämä ovat mielipiteitä, ja minulla on oikeus mielipiteisiini.

Henkilö A on tullut Suomeen elämään meidän sosiaaliturvallamme ja päästäkseen raiskaamaan kaikki mahdolliset suomalaiset naiset. Tämän kaltaisia väitteitä esitetään usein vedoten mielipiteen vapauteen, mutta sehän ei ole mielipide ollenkaan. Jos jollakin on henkilö A:n tällaisista suunnitelmista todellista tietoa (mitä kovasti epäilen), kyseessä on fakta. Todennäköisemmin kyseessä on puhdas fiktio; luulo, uskomus, samanlainen kuin se, että ruokasooda parantaa syövän. Ja aivan taatusti on kyseessä fiktio, kun väitetään, että "kaikki" määrätyiltä seuduilta tulevat turvapaikanhakijat ovat täällä vain sosiaaliturvan ja raiskausmahdollisuuksien perässä.

Kun katupartioliikkeen perustaja jakaa netissä pamflettia, jonka mukaan holokaustia ei ole lainkaan tapahtunut, en tiedä, onko kyseessä luulo vai tahallinen valehtelu. Mielipide sekään ei ole: holokausti on moneen kertaan useamman eri tahon dokumentoima fakta.

Voinhan väittää, että Jupiter kiertää Maapalloa ja putoaa Tyyneenmereen huomenna kello kaksitoista, mutta se, että sanon sen olevan mielipiteeni, ei tee siitä faktaa eikä mielipidekysymystä. Se on puhdasta puppua ja sellaisena pysyy.

Joten eiköhän puhuta mielipiteistä ja mielipiteen vapaudesta vain niissä seikoissa, jotka todella ovat mielipidekysymyksiä. Minusta kaalilaatikko on pahaa. Mikä on sinun mielipiteesi kaalilaatikosta?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Harri Immonen

Nämä jutut ovat vähän myöhässä Merja. Noin vuosi sitten näitä tuli eteen kuin sieniä sateella. Oletko asunut pullossa, koska tuntuu ettei realismi ole saanut sinusta tarttumapintaa?

Kun edelleen odottelen suvakin (korjaatko virheeni mikäli sellainen et ole) kirjoittamaa bloggausta tai kolumnia, missä siirtolaisuutta käsitellään kaikki haittatekijätkin huomioiden, niin voisitko sinä Merja seuravassa kirjoituksessasi lopultakin täyttää tämän mahdottomaksi osoittautuneen työnäytteen?

Aloitat vaikka siirtolaisten kantasuomalaisia selvästi korkeammista seksuaalirikosluvuista, Ruotsin ghettoutumisesta (ja kerrot syyt miksi Suomessa ei muka kävisi samoin), tuhopoltoista, väkivallanteoista, viranomaisten pelosta, lehdistön sensuurista ja erityisesti hurjista seksuaalirikosluvuista.

Voisit päättää bloggauksesi elintasopakolaisten karmeisiin työttömyyslukuihin, otetaan vaikka somalit, joita on kaksikymmentä vuotta teidän lempeän ja suvaitsevaisen kämmenen alla tänne kotoutettu erittäin laihoin tuloksin.

Kiitos, jään odottamaan.

Käyttäjän MerjaNurmiOsTuomi kuva
Merja Nurmi

Aika pahasti menit ohi aiheen. Ei siinä mitään. Jos et ymmärtänyt, mitä kirjoitin, kannattanee ehkä kysyä joltain, jolla on paremmat luetunymmärtämisen taidot kuin sinulla.

Harri Immonen

Sivusin lievästi aihetta, mutta asialtaan olin sinun ajatusmaailmasi ytimessä. Voithan vastata sinne aiempaan vastaavaan monikulttuurista propagandaa suoltaneeseen tekstiisi, mikäli tämä ei tunnu oikealta paikalta.

Sitä joka sektorilta pohdiskelevaa, kaikkia osapuolia objektiivisesti tarkastelevaa bloggausta lienee siis turha odottaa? Niin arvelinkin, kuplahöpsötys on niin paljon mukavampaa.

Käyttäjän MerjaNurmiOsTuomi kuva
Merja Nurmi Vastaus kommenttiin #3

Kuplansa kullakin. Sinun kuplasi vaikuttaa melko ummehtuneelta, tuulettaisit vähän.

Käyttäjän MerjaNurmiOsTuomi kuva
Merja Nurmi Vastaus kommenttiin #4

Kirjoitan siis siitä, mitä tarkoittaa "mielipide". Käytän esimerkkeinä somekeskustelussa viime aikoina vilisseitä rasistisia väittämiä, joista useaa on väitetty "vain mielipiteeksi", vaikka kysymyksessä ovat seikat, jotka voidaan havaita oikeiksi tai vääriksi, siis jotka liikkuvat fakta-fiktio -akselilla. Mielipide ei voi olla oikea tai väärä, se on vain mielipide.

Harri Immonen Vastaus kommenttiin #5

Mutta et halua vastata esittämiini kysymyksiin? Liian hapokasta kenties? Kuplakulttuuriin ei taida tosiasiat niin olennaisesti liittyvän..

Käyttäjän MerjaNurmiOsTuomi kuva
Merja Nurmi Vastaus kommenttiin #9

Miksi minun pitäisi vastata kaiken maailman kysymyksiin ohi blogin aiheen tai muutenkaan olla sinun tentattavanasi? Jos mainitsemasi asiat sinua kiinnostavat, kirjoita niistä ihan ikioma blogi.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Kaalilaatikko on kyllä tosi hyvää. Miten olet onnistunut pilaamaan sen?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Äärioikeiston yksi poliittinen strategia on että he levittävät satua rajoitetusta sanan- ja mielipteenvapaudesta. Tämä blogi pn hyvä, koska se pureutuu juuri tähän.

Käyttäjän MerjaNurmiOsTuomi kuva
Merja Nurmi

Poistin kommentin, jonka sisältö oli asiatonta islamofoobista hölinää.

Toimituksen poiminnat